Best Friend Group Oy – Parhaiden ystävien asialla

Best Friend Groupin pääkonttori sijaitsee Kuopiossa, ja yhtiöllä on tytäryhtiöt Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa ja Hong Kongissa. Yhtiön logistiset toiminnot on keskitetty Kuopioon ja AArhusiin (Tanska). Konsernin palveluksessa on noin 110 työntekijää.

BFG lukuina

Best Friend Groupin myynti on noin 50 miljoonaa euroa vuodessa ja siitä Suomen ulkopuolelta tulee noin 40%.

Historia

Best Friend Group Oy syntyi, kun tanskalaisomistuksessa oleva VPG jakautui kahtia keväällä 2008. Kuopiossa pääkonttoriaan pitävään Best Friend Groupiin siirtyi yhtiön omilla tuotemerkeillä harjoitettava liiketoiminta, kun taas kaupan omilla merkeillä tapahtuva valmistus jäi tanskalaisyhtiöön.

 

Best Friend Groupin historia juontaa juurensa vuoteen 1973, jolloin Taisto ja Tapio Kuusela perustivat yhtiön nimeltään Puijon Nahkatuote Ay. 1980-luvulla yhtiön nimi muuttui Kerox Oy:ksi. Kerox Oy vaihtoi omistajaa vuonna 1997. Tanskalainen Vital Petfood Group osti Kerox Oy:n vuonna 2000, jolloin yhtiön nimi muuttui VPG Finland Oy:ksi. Keväällä 2008 yhtiön nimi muutettiin Best Friend Group Oy:ksi mukaellen yhtiön päätuotemerkkiä ”Best Friend”.